Lumitec-valojärjestelmät tuovat näyttävyyttä veneen valaistukseen

Oletko koskaan ajatellut, että esimerkiksi työvalot ja rantautumisvalot, veneen yleisvalaistus, matkustamon valaistu ja kohdevalot luovat paitsi viihtyisyyttä, mutta ovat myös turvallisuustekijä. Rantautuminen uudessa kohteessa on ikävää ilman kunnon valaistusta ja pienellä tuikulla ei ison veneen matkustamossa tee mitään.

 

LED-pohjaista valaistusta

Perustamisestaan vuodesta 2007 lähtien Lumitec on kehittynyt pienestä startupista markkinoiden johtavaksi kansainväliseksi LED-valaisimien valmistajaksi. Yhtiö toimittaa vedenalais-, sisä- ja navigointivalaistusta yli 250 venevalmistajalle ympäri maailmaa.

LED-valojen toiminta perustuu valoa säteilevään hohtodiodiin, joka syttyy täyteen valaistukseensa heti, ei himmene käytössä, eikä sisällä elohopeaa tai muita ympäristömyrkkyjä. Kaiken lisäksi LEDein virrankulutus on murto-osa perinteisistä valaisimista.

 width=

Lumitec tarjoaa veneilijälle kokonaisia valaistusjärjestelmiä, ei niinkään yksittäisiä valaisimia. Erilaisia järjestelmiä voidaan luoda lähes loputtomasti ja niiden sisälläkin voidaan toiminnallisuuksia muuttaa. Ohjaamossa tai takakannella ei enää tarvita erillisiä kirkkaita tai värikkäitä valaisimia eri käyttötarkoitukseen vaan valojen väriä säädetään ohjaimella halutunlaiseksi.

Lue koko artikkeli Kalamies.comista